Hyvä mitali

Suomen jääkiekkomaajoukkue marssi koppiin pettyneenä sunnuntain jo vaihtuessa maanantaiksi Minskin areenassa. Hopea ei tuoreeltaan maistunut erityisen hyvältä.

Leijonat voi palata kuitenkin kotimaahan pystyssä päin ja ylpeänä itsestään. Joukkue kasvoi turnauksen aikana yhtenäiseksi huippujoukkueeksi. Oikeastaan palaset loksahtivat kohdalleen, kun alkusarja oli selvitetty niukin naukin. Hopea on jopa enemmän kuin Suomen tältä joukkueelta pystyi vaatimaan.

Erkka Westerlundin kauden leijonapesti onnistui varmasti kaikkia odotuksia paremmin. Olympiapronssi, MM-hopea ja EHT:n voitto ovat hienoja saavutuksia. Valitettavasti Westerlund jäi ilman miesten arvokisan voittoa. Läheltä kuitenkin liippasi montakin kertaa. Joka tapauksessa Westerlund näytti tälläkin kaudella kuuluvansa merkittävimpien jääkiekkovalmentajien joukkoon koko maailmassa.

Minsk järjesti upeat MM-kisat, ehkä jopa kaikkien aikojen parhaat. Erotuomarien toiminta toi oikeastaan ainoan tahran MM-kilpailuihin, mutta sehän ei ole järjestäjien tai mukana olleiden joukkueiden vika.

Tahran sai myös loppuottelu. Venäjällä oli Minskissä niin huikea joukkue, ettei se olisi tarvinnut erotuomarien apua. Loppuottelussa Venäjä teki viidestä maalistaan neljä ylivoimalla. Ainakin sinivalkoisin silmin nähtynä osa Leijonien rangaistuksista tuli äärimmäisen heppoisin perustein. Samanlaisista rikkeistä ei venäläisiä passitettu jäähylle.

Ja kaiken lisäksi kaikkein selvin – ja ehkä jopa ratkaisevin – rangaistus jäi viheltämättä. Jevgeni Malkin antoi poikittaisen mailan Leijonien Erik Haulan päähän, mutta jostain syystä sitä eivät tuomarit nähneet. Tuomarilinja oli läpi kisojen jopa omituisen ailahteleva. Toisaalta tuskin missään aikaisemmassa arvokisojen loppuottelussa tuomarit ovat olleet niin suuressa roolissa kuin sunnuntaina.

Malkin käytti poikittaista mailaansa juuri samaan aikaan, kun kuuluttaja esitteli finaalin arvovieraat: Venäjän presidentin Vladimir Putinin, Valko-Venäjän presidentin Alexandr Lukashenkon, Tadzhikistanin presidentin Emomalii Rahmowin ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton sveitsiläisen puheenjohtajan Rene Faselin. Ehkä tuomarit kunnioittivat katseellaan presidentin aitiota pelin sijaan.

Tuomareista kuitenkin viis, Venäjä oli kisojen paras joukkue. Se voitti kaikki kymmenen otteluaan ja esitti parasta jääkiekkoa.

Ottelun jälkeen Minskin kadut täyttyivät ja juhlamieli oli korkealla. Ilotulituskin piti hotelliasukkaat hereillä. Ihan kuin kisat olisi pidetty Venäjällä. Voi olla, ettei siinä loppupeleissä kovin suurta eroa olekaan. Valko-Venäjä on aika liki Venäjää kaikessa.

Ja lopuksi paras uutinen. Kesäloma on ovella. Sorvin ääressä meikäläinen on seuraavan kerran heinäkuun puolivälin jälkeen. Palataan asiaan.

Kommentti artikkeliin “Hyvä mitali”
  1. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    Jääkiekko on ihmeellinen urheilulaji! Siihen peliin kuuluu niin paljon ”psygologiaa”. Tietenkin teknisen osaamisen lisäksi…
    En olisi suonut ”Putinin porukalle” tätä mestaruutta. Mutta minkäs mahdoit? Olihan venäläisten joukkue-peli kisojen tehokkainta. Ei yhtään häviötä.
    Suomen Leijonat voivat olla ylpeitä hopeamitalistaan, ja palata kotimaahan ”lippu korkealla”!
    Entiseltä sorvarilta, täältä Ruotsin puolelta, onnittelut hopeamitali-joukkueelle, ja koko Suomen jääkiekko-kansalle!
    Terv! Tapsa

css.php