Seurapiireissä

Olipa lauantai-ilta. Urheilutoimittajakin pääsi seurapiirikemuihin, kun kutsu tuli suurlähettiläältä. Harri Mäki-Reinikka hoitelee hommat sekä Liettuassa että Valko-Venäjällä ja hän oli illan isäntänä.

Paikalla oli Jääkiekkoliiton kerma, yrittäjiä, valkovenäläisiä silmää tekeviä ja kävipä paikalla myös Yhdysvaltojenkin suurlähettiläs.

Porukkaa oli paikalla parisataa ja tunnelma oli sanalla sanottuna lämmin. ”Ystävyyden talon” piha-alueeltakin koko kansa ahtautui reippaan sateen takia sisätiloihin. Ohjelmaakin piisasi taikatempuista, lasten lauluun ja totta kai Maamme-laulukin kauniisti kajahti.

Mäki-Reinikka antoi kiitosta suomalaisille kisaturisteille. Hänen mukaansa ketään ei ollut tarvinnut lähetystön puolesta jeesata tai hoitaa lauantai-iltaan mennessä.

Lähettiläs on seurannut pelejä ja hänkin antoi järjestelyille kiitettävän arvosanan.

Minskiinkin tuli lauantaina kesä. Ilma lämpeni toistakymmentä astetta laakista. Sunnuntaiaamuna oltiin jo melkein hellelukemissa.  Hiki tulee kivasti pintaan lämmössä, kosteassa ja linja-autossa seisomapaikalla.

Parin tunnin päästä ollaan taas itse asiassa. Leijonat pelaa Yhdysvaltoja vastaan ja pelissä on paikka puolivälieriin. Oikeastaan kumpikaan ei tappiota sietäisi.

Leijonien huoltajat Kari Brusin ja Riku Koivunen olivat sunnuntaina luottavaisin mielin, kun heidän kanssaan juttelin. Kumpikin on viihtynyt Minskissä sen verran hyvin, etteivät haluaisi lähteä kotiin kuin vasta viikon päästä.

Kommentointi on suljettu.

css.php